Kirjoita tähän hakusana

Hakutulokset

Uusi ravintolatoimija

Paljon keskustelua ja mielipiteitä herättäneet ISS:n ravintolapalvelut ovat päättyneet Lahden kampuksella. Koko kuluneen vuoden ajan opiskelijakunta on opiskelijoiden palautteiden perusteella käynyt tiivistä keskustelua ISS:n kanssa ja yrittänyt vaikuttaa niin palvelun kuin ruuankin laatuun. Kevään aikana saimme kuulla, että toimija luopuu paikastaan ja ISKU aloittaa uuden toimijan etsimisen. 15.5. ISKU tiedotti julkisesti kiinteistön ravintolapalvelun muutoksesta ja kertoi samalla uuden tilalle tulevan toimijan, Compass Group. Tiedotteen löytää Yammerista NiemiCampus News -kanavalta.

”Herkullisen ruoan lisäksi kehitämme yhteistyössä Iskun kanssa olemassa olevaa tilaa siten, että se mahdollistaa sujuvan palvelupolun sekä muunnellut istuma-alueet niin yritys- kuin korkeakouluasiakkaille. Uudistuksia toteutetaan kesän aikana ja ne ovat valmiina kokonaisuudessaan alkusyksyyn mennessä”, Compass Groupin asiakkuuspäällikkö Anu Tallgren kuvailee.

Uutta ravintolamaailmaa tulee pyörittämään Compass Group kattavalla ravintola-alan kokemuksellaan. Compass Group on yksi maailman johtavista ruokapalvelualan yrityksistä ja se toimii 45 maassa. Tutkimme yrityksen nettisivuja ja täytyy sanoa, että jäi luottavainen ja toiveikas mieli. Uusi toiminta alkaa tänään 1.6. Kesän ajan Compass Group pääsee totuttelemaan tarjoamalla kampuksella lounasta henkilöstölle, opiskelijalounaat alkavat toivon mukaan syksyllä. Uuden toimijan kanssa on aloitettu vuoropuhelu ja he ovat kiinnostuneita kehittämään toimintaansa opiskelijamyönteiseksi. Ravintolamaailman palveluratkaisuakin muokataan ja rajataan uusiksi, jotta se toimisi paremmin. Syksyllä pääsemme toivottavasti yhdessä testaamaan uuden toimijan antimet ja palvelun.

Rekry: Harrastekoordinaattori

22.07.2021

LAB-ammattikorkeakoulun opiskelijakunta KOE ja LUT yliopiston ylioppilaskunta LTKY kaipaavat lisävahvistusta Lue lisää

KOEn edustajiston kokous 28.5.2021

21.05.2021

Opiskelijakunta KOEn Edustajiston kokous pidetään perjantaina 28.5.2021 klo 17 alkaen Lue lisää

AMK-opiskelijat valitsivat vuoden opettajaksi Olli Leppäsen

05.05.2021

Vuoden ammattikorkeakouluopettajaksi on valittu Olli Leppänen LAB-ammattikorkeakoulusta. Leppästä ehdottaneet opiskelijat Lue lisää

Edustajiston kokous 30.3.2021

23.03.2021

Opiskelijakunta KOEn Edustajiston kevätkokous pidetään tiistaina 30.3.2021 klo 16 alkaen Lue lisää

Näytä lisää